Millaista osaamista vapaaehtoistoiminnasta saa?
2.2.2018 10:20 Uutiset / Pääsivusto

Pyöriikö Suomi mokkapaloilla?

Hyvästä sydämesta vai auttamisen halusta?

"Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus osoittaa, että vapaaehtoistoiminnassa opitaan juuri niitä taitoja, jotka ovat tulevaisuuden työelämäosaamisen kovaa ydintä. Ihmisten kohtaamista ja vuorovaikutustaitoja kertoo oppineensa kolme neljästä kyselyn vastaajasta. Useissa yhteyksissä on todettu, että tulevaisuuden työelämässä korostuu kyky luovaan vuorovaikutukseen ja edistyksellisimmät ajattelevat, että lähes kaikki arvonluonti tulee tapahtumaan tulevaisuudessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Tulisiko tästä siis vetää johtopäätös, että tulevaisuuden osaajia rekrytoidessa kannattaisi kysyä juuri kokemusta vapaaehtoistoiminnasta? Ehkä näin onkin. Erityisesti nuorten ja opinnoista työelämään siirtyvien kokemus vapaaehtoistoiminnasta voi kertoa ihmisestä paljonkin. Se kertoo luotettavuudesta, kyvystä sitoutua yhteiseen päämäärään, kyvystä toimia osana organisaatiota sekä mikä tärkeintä – inhimillisyydestä. Näiden ”perusasioiden” lisäksi tulee vielä roppakaupalla #kovaaosaamista – kullakin kokemuksensa ja koulutuksensa mukaan!"

lähde: https://www.sitra.fi/hankkeet/kovaa-osaamista/


Jos sinä olet kiinnostunut yhdistystoiminnasta, elä epäröi ottaa yhteyttä! Jokainen joukkueemme tarvitsee apuja, valmentajia, apuvalmentajia, joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, huoltajia, mokkapalan tekijöitä, kengännauhojen sitojia, kioskivastaavia jne

Vapaaehtoistoiminnan arvostuksesta lisää mm. - https://www.sitra.fi/blogit/kovaa-osaamista-futisk...




   
Lisää uutisia
Nastolan Nopsa
«  Helmikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728
 
Kategoriat